![]() |
Yhdysvaltalainen poptähti Britney Spears kevensi lauantaina ihailijoidensa mieltä ilmoittaessaan, ettei hänen debyyttinsä elokuva-alalla lopeta hänen uraansa laulajana. - Se oli mukava kokemus, mukavaa vaihtelua, mutta musiikki on etusijalla elämässäni, sanoo nuori tähti kansainvälisessä MIDEM-musiikkikonferensissa Cannesissa.
Spears on nyt Ranskassa mainostamassa uusinta, nimeään kantavaa albumiansa sekä uutta elokuvaansa "Crossroadsia". - Elokuvan tekeminen oli rennompaa kuin musiikin, toteaa Spears. - Sain jonkin verran opetusta näyttelemisessä 12-13-vuotiaana, hän kertoo, vakuuttaen, ettei hän uskokaan näyttelemisensä olevan Oscarin arvoista. - En oleta saavani Academy Awardia tulevaisuudessakaan.
Tamra Davisin ohjaama elokuva, jossa Spearsin vastanäyttelijöinä ovat Zoe Saldana ja Taryn Manning, tulee Yhdysvalloissa ensi-iltaan 15. helmikuuta ja Euroopassa maaliskuun loppupuolella.
Spears otti myös puheeksi aiheen, joka on aiheuttanut enemmän hämmennystä kuin hänen eroottinen lavaesiintymisensä ja kiihkeät sanoituksensa. - Toivon, etten olisi sanonut mitään, sanoo Spears viitaten äskettäiseen julkilausummansa aikomuksestaan pysyä neityeenä avioliittoon saakka. Spears seurustelee 'NSyncin Justin Timberlaken kanssa. - Tämä on osa kasvamista. Minun on vain elettävä sen kanssa, hän sanoo.
Anna palautetta