Mainos

Neumann paljasti rajun salaisuuden 80-luvulta

09.10.2009 07:38
Pertti "Nipa" Neumann (Kuva: Lehtikuva)

Dingo-maniaa herättäneen bändin keulakuva ei halunnut miettiä vaaratilanteita liikaa, jottei olisi heittänyt hanskoja tiskiin.

Pertti Neumann juhli 50-vuotisjuhliaan laajan ystäväjoukon keskellä rockpyhättö Tavastialla. Neumann luotsasi 80-luvulla Dingo-yhtyettä, joka synnytti Suomessa ennen näkemättömän hysterian.

Menestyksen takana oli myös varjopuolia, joista Neumann on pysynyt hiljaa tähän päivään saakka. Musiikkilegenda paljasti Maria!-ohjelmassa, kuinka bändin keikkabussi yritettiin räjäyttää huippuvuosien aikana.

– Kaikenlaistahan sitä sattuu, kun ollaan mukana showbisneksessä, Neumann tunnustaa Viihdeuutisille.

Neumann paljastaa kuitenkin sen, että vaaratilanteet jättivät jälkensä.

– Ei niitä pahoja asioita voinut jäädä kelaamaan, koska eihän sitä työtä olisi voinut jatkaa. Hommat olisi pitänyt lopettaa siihen, Neumann kertoo reilut kaksikymmentä vuotta myöhemmin.

Suursuosion huipulla ollut bändi ei halunnut kertoa uhkatilanteista julkisesti.

– Siihen maailmanaikaan oli vaan helpompi painaa asia villaisella ja jatkaa eteenpäin.

"Mies kunnossa"

Miehen iän saavuttanut Pertti Neumann ei ole vielä valmis heittämään hanskoja tiskiin musiikkirintamalla. Miehen unelmissa siintää rokkaaminen vielä vuosikymmenen jälkeenkin. Ikä kun on rockikonin mielestä vain numero.

– Mä olen mies parhaassa iässä. Jenkkilässäkin yli kuusikymppiset miehet rokkaavat ihan täysillä. Niin kauan aikaa tätä hommaa tehdään, kun pystytään, laulaja tunnustaa.

Kahden lapsen isä tunnustaa kuitenkin, että on joutunut kohtaamaan viime vuosina ikääntymisen haasteet.

– Onhan mulla ongelmia verenpaineen kanssa, mutta kenellä tämän ikäisellä ole?

Pahemminkin voisi olla, Neumann pohtii.

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos