Mainos

Anna Abreun päätös närkästytti vanhemmat

02.10.2009 14:55
Anna Abreu kertoi lopettavansa lukion. (Kuva: MTV3)

Laulajatar Anna Abreu kertoi Metro-lehdessä lopettavansa lukion. Ilmoitus huolestutti lukijoita.

Abreu kertoo lehdessä lopettavansa koulunkäynnin ajanpuutteen vuoksi, sillä musiikinteko ja keikkailu vie oman aikansa. Nuori laulajatar on erityisen kiireinen, sillä Abreu on tämän hetken suosituimpia artisteja.

– Koulun suhteen menee huonosti, sillä en ole käynyt siellä hetkeen. Opintojen jatkaminen normaalissa lukiossa ei ole mitenkään mahdollista, Abreu kertoo Metro-lehdessä.

– Vielä syksyn alussa luulin, että minusta olisi suorittamaan opintoni Sibelius-lukiossa. Ajattelin, että suoritan kursseja itsenäisesti. Kaikkeen en vain kykene.

MTV3:n Viihdeuutiset sai lehtijutun jälkeen useita yhteydenottoja ihmisiltä, jotka olivat tyrmistyneitä naisen päätöksestä. Abreuta pidetään esikuvana nuorille ja koulun lopettaminen ei anna hyvää esimerkkiä. Muun muassa Äiti -nimimerkillä kirjoittanut korostaa sitä, että Abreun, jos jonkun, pitäisi olla nuorille esikuvana.

Abreu kertoo lehdessä kuitenkin harkitsevansa iltalukiota, kun meininki musiikkirintamalla rauhoittuu.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos