Mainos

Idols-tähti ja muut yllätysnimet Euroviisu-karsintoihin!

30.09.2009 13:34
Roni Tran. (Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva)

Suomen Euroviisuihin kutsut artistit ja bändit ovat todellisia yllätysnimiä. Maamme viisukappaleen esittämisestä kilpailevat muun muassa Eläkeläiset ja paluuta isoille lavoille tekevä Veeti Kallio.

Eläkeläisten ja Veetin lisäksi karsintoihin kutsuttiin tutuista nimistä Pentti Hietanen, Amadeus Lundberg, Antti Kleemola ja Maria Lund.

Loput kutsutuista ovatkin vielä melkoisen tuntemattomia suuruksia. Suuren yleisön suosiosta saavat ainakin vielä uneksia Kuunkuiskaajat, Nina Lassander, Heli Kajo, Osmo Ikonen, Boys of The Band ja Monday.

Ylen kutsumien artistien lisäksi paikasta Norjassa järjestettävissä viisukarkeloissa taistelee 30 avoimeen kilpailuun osallistunutta laulua. Niistä kansa äänestää tekstiviestein kolme mieluisintaan Suomen karsintoihin.

Avoimeen kisaan on oman kappaleensa lähettänyt muun muassa Idolsista tuttu Roni Tran sekä Suomea Euroviisuissa taannoin edustanut Geir Rönning.

Suomen edustaja Oslossa järjestettäviin Euroviisuihin valitaan tammikuun 30. päivä.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos