![]() |
Laulajatar Anna Abreu kertoo Iltalehdessä uudella albumillaan olevan kappaleita, jotka kertovat julkisuuden huonommista puolista.
Laulajattaren mukaan uudella Just a Pretty Face? -albumilla on niitä tavallisia kauniita rakkaustarinoita, mutta myös toisenlaisia kertomuksia. Kappaleita, joissa käsitellään julkisuuden varjopuolta.
– Tämä kumpusi siitä, että minua ärsytti se, miten yksityiselämääni kaiveltiin julkisuudessa, Abreu kertoo lehdessä.
Aikuistunut Abreu kertoo myös, ettei hän kadu mennyttä. Laulajatar on nykyään kuitenkin tiukempi kannanotoissaan.
– Olen varmasti urani alkuvaiheessa paljastanut medialle asioita, joita ei olisi kannattanut paljastaa. En silti kadu mitään.
MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta