Mainos

Andy McCoyn yhtye harjoittelee vain viikon ennen kiertuetta

21.09.2009 20:55
Andy McCoy lähtee vain viikon harjoittelulla kiertueelle yhtyeensä kanssa. (Kuva: Lehtikuva)

Rocktähti Andy McCoyn The Real McCoy -yhtye lähtee marraskuussa kahden viikon Suomen kiertueelle. Bändi aikoo harjoitella vain viikon ennen kiertuetta.

McCoyn uuteen yhtyeeseen kuuluu muun muassa miehen vaimo Angela Nicolletti sekä amerikkalaisesta Foo Fightersista tuttu kitaristi Chris Shiflett. McCoy kertoi Viihdeuutisille olevansa yhtyeen ainoa jäsen, joka on paraikaa Suomessa. Kitaristi tekee kappaleet valmiiksi ja vasta sitten loppuyhtye saapuu harjoittelemaan. McCoy kertoi viikon riittävän ammattilaisille.

– Biisit valmistuu himassa ja sitten bändi tulee treenaamaan. Viikko riittää, kundit osaa soittaa ja tässä on ammattilaisia kaikki, McCoy kertoo Viihdeuutisille.

Kitaristi on myös innoissaan siitä, että pääsee jälleen tekemään yhteistyötä vaimonsa Nicollettin kanssa. Nicolletti on laulanut muun muassa McCoyn Briard-yhtyeessä.

– Se on helvetin hyvä esiintyjä ja sillä on hyvä ääni. Angela on iso plussa tälle bändille. Mitä enemmän väriä yhtyeessä on musikaalisesti, sen parempi.

MTV3 Viihdeuutiset myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos