![]() |
Mamba-yhtyeen laulaja Tero Vaara jätti avioerohakemuksen jo tammikuussa.
Huippusuositun Mamba-yhtyeen laulaja Tero Vaara on eroamassa vaimostaan Anna-Maijasta. 7 päivää -lehden mukaan Vaara jätti avioerohakemuksen Mikkelin käräjäoikeuteen jo 29. päivä tammikuuta.
Iltalehti puolestaan uutisoi, että Vaara joutuu maksamaan huimat jäännösverot viime vuoden tuloistaan. Maksettavaa kertyy kaikkiaan 26 000 euroa.
– Mätkyt olivat täysi yllätys. Tuossa matkan varrella kävi vahinko. Kyse lienee kustannusoikeuskauppaa koskevasta tulkintavirheistä, ovatko kappaleiden kustannusoikeudet ainetta vai aineetonta. Toimin neuvojen mukaan ja näin kävi. En ihan katso peiliin tässä jutussa, Vaara sanoo.
Vuonna 2007 laulajan ansiotulot olivat 170 423 euroa ja pääomatuloja hänelle kertyi 48 371 eurolla.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta