![]() |
Liki satatuhatta ihmistä ahtautui eteläiseen Helsinkiin torstaina 6.8. Madonnan konsertin vuoksi. Puolet konserttivieraista purkautui ulos Jätkäsaaresta keskustaa kohti, osa taas Ruoholahden auinalueen läpi kohti metroasemaa kostein seurauksin.
Humalaiset ja lujaääniset konserttivieraat alkoivat ärsyttää asukkaita puolenyön jälkeen sen verran että Laivapojankadulta vellovan ihmismassan niskaan lensi neljännestä kerroksesta kaksi ämpärillistä vettä!
Metroasemalla koettiin myös hieman levottomuutta kun sisään päästettiin vain 900 ihmistä kerrallaan.
Alueella havaittiin myös taskuvarkaita.
Keskustaa kohti kulkijoiden matka meni leppoisammin. Puoli yhden aikaan kuultiin muutamia auton tööttäilyjä ja epämääräisiä huuteluja pitkin yötä, muutoin ihmiset matkasivat reippaasti ja rauhallisesti Rautatieasemaa kohti.
Kaikki Madonnan keikasta: Yksityiskohdat, kuvat ja konserttivieraat!
(MTV3)
Anna palautetta