![]() |
Hanoi Rocksin lopetettua, on kitaristi Andy McCoy kasannut uuden The Real McCoy -yhtyeen. Kitaristin tonttia hoitelee nimi musiikkimaailman huipulta.
McCoyn uuden bändin kokoonpano julkistettiin maanantaina. Kaikkein yllättävin nimi on toista kitaraa soittava Chris Shiflett, joka vaikuttaa maailmalla vankkaa suosiota nauttivassa Foo Fighters -yhtyeessä.
– Chris on tunnustautunut Hanoi Rocks -faniksi ja he ovat Andyn kanssa joskus tavanneetkin. Kun Andy sitten soitti Chrisille ja pyysi tätä mukaan bändiin, Chrisiä ei tarvinnut toista kertaa pyytää, kiertuemanageri Mikko Hansson kertoo Ilta-Sanomissa.
Yhtyeessä soittavat myös basisti Dan Lagerstedt, rumpali George Atlantic sekä Andyn vaimo Angela, joka vastaa taustalaulusta ja kosketinsoittimista.
Yhtyeen päätähtäin on kahden viikon Suomen-kiertue marraskuussa. Kiertuemanagerin mukaan keikoilla kuullaan myös Hanoi Rocksin ja Foo Fightersin tunnetuimpia hittejä.
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta