![]() |
Madonna on ollut poptaivaan kirkkain tähti jo lähes 30 vuoden ajan. Lue, mitä kaikkea Madonna on ehtinyt pitkän uransa aikana tehdä ja katso ihanat kuvat vuosien varrelta.
1958: Madonna Louise Ciccione syntyy elokuun 16. Michiganissa, Yhdysvalloissa. Katolilaisessa perheessä on Madonnan lisäksi viisi lasta.
1963: Madonnan äiti kuolee rintasyöpään.
1966: Isä Silvio Ciccione avioituu perheen taloudenhoitajan Joan Gustaffsonin kanssa ja myöhemmin Madonna saa vielä kaksi uutta pikkusisarusta.
1977: Madonna muuttaa New Yorkiin luomaan uraa modernina tanssijana.
1979: Madonna esiintyy tanssijana Patrick Hernandezin maailmankiertueella ja alkaa seurustella muusikko Dan Gilroyn kanssa.
![]() |
1982: Madonnan ensimmäinen sinkku Everybody julkaistaan. Kappale ei nouse Billboard-hittilistalle, mutta tekee Madonnan musiikkia paremmin tunnetuksi.
1983: Madonna julkaisee ensimmäisen albuminsa, jonka nimi oli Madonna. Levy myy kaiken kaikkiaan yli 10 miljoonaa kappaletta.
![]() |
1984: Like a Virgin -levy julkaistaan. Levy nousee Billboard-listan ykköseksi.
![]() |
1985: Madonna esiintyy elokuvassa Missä olet, Susan? (Desperately Seeking Susan). Penthouse ja Playboy julkaisevat Madonnan vuonna 1978 otettuja nakukuvia. Madonna menee naimisiin näyttelijä-ohjaaja Sean Pennin kanssa.
1986: True Blue -levy julkaistaan. Levyltä löytyvät muun muassa hitit Papa Don´t Preach ja La Isla Bonita.
![]() |
1987: Who's That Girl -albumi julkaistaan ja Madonna tähdittää levyn pohjalta tehtyä samannimistä elokuvaa.
1988: Madonnan ja Sean Pennin avioliitto päättyy ja Madonna esiintyy Speed-the-Plow nimisessä Broadway-näytelmässä.
1989: Madonna aiheuttaa kohua käyttämällä uskonnollista kuvitusta Like a Prayer -musiikkivideollaan. Videolla nähdään esimerkiksi ristiinnaulitsemista ja palavia ristejä.
![]() |
1990: Madonnan hittibiisi Vogue ilmestyy. Kappale löytyy Dick Tracy -elokuvan soundtrackalbumilta I´m Breathless ja nousee USA:n hittilistan ykköseksi.
![]() |
1991: Madonna levyttää hitin This Used to Be My Playground ja esiintyy ensimmäisessä dokumenttifilmissään In Bed with Madonna (myös nimellä Truth or Dare), jossa popikoni paljastaa hippuja henkilökohtaisesta elämästään. Dokumenttielokuva nähdään MTV3-kanavalla 3.8. maanantaina.
![]() |
1992: Uusi kohu syntyy, kun Madonna julkaisi pehmopornokirjan Sex. Tähden seksiä tihkuvia musiikkivideoita kielletään ja MTV esittää Erotica-musiikkivideota ainoastaan puolenyön jälkeen.
![]() |
1993: Madonna esiintyy elokuvassa Dangerous Game sekä eroottisessa trillerissä Body of Evidence.
1994: Sinkku I´ll Remember ilmestyy ja Madonna alkaa deittailla räppäri Tupac Shakuria.
1995: Madonna julkaisee balladikokoelman Something to Remember, josta tulee kaikkien aikojen ostetuin Madonnan levy Suomessa.
1996: Madonna esiintyy menestyselokuvassa Evita ja voittaa roolistaan parhaan musikaali- tai komediaelokuvan naispääosan Golden Globe -palkinnon. Samana vuonna syntyy Madonnan esikoistytär Lourdes Maria Ciccone Leon. Tytön isä on kunto-ohjaaja Carlos Leon.
![]() |
1997: Madonna kiinnostuu kabbalah-uskonnosta ja alkaa opiskella juutalaista mystiikkaa.
![]() |
1998: Madonnan seitsemästoista studioalbumi Ray of Light ilmestyy ja saa kolme Grammy-palkintoa, muun muassa parhaasta tanssilevystä.
![]() |
1999: Madonna levyttää Austin Powers-elokuvan hittibiisin Beautiful Stranger.
![]() |
2000: Madonna esiintyy The Next Best Thing -elokuvassa ja supertähden kahdeksas studioalbumi Music julkaistaan. Madonna avioituu 22.12. itseään kymmenen vuotta nuoremman elokuvaohjaaja Guy Ritchien kanssa. Muoti-ikonin häämekko on Stella McCartneyn käsialaa ja kaasona häissä toimii Gwyneth Paltrow. Skotlannissa järjestetyt häät ovat samalla parin yhteisen pojan ristiäiset. Pojan nimeksi tulee Rocco Ritchie ja kummisedäksi Sting.
![]() |
2001: Madonna lähtee Drowned With You -maailmankiertueelle.
![]() |
2002: Madonna tähdittää aviomiehensä Guy Richien floppielokuvaa Swept Away ja levyttää James Bond -tunnarin Die Another Day.
![]() |
2003: Albumi American Life ilmestyy. Levystä tulee kaikkien aikojen vähiten myynyt Madonnan albumi. Madonna aiheuttaa kohun suutelemalla MTV Music Video Awardseissa sekä Britney Spearsia että Christina Aquileraa.
![]() |
2004: Madonna julkaisee neljännen Kappalahin moraalioppeihin perustuvan lastenkirjansa. Euroopan ja Pohjois-Amerikan kiertue The Re-Invention Tour käynnistyy.
2005: Confessions on a DanceFloor -levy ilmestyy. Levy saa parhaan elektronisen/tanssilevyn Grammy-palkinnon.
![]() |
2006: Madonna adoptoi aviomiehensä kanssa malawilaisen pojan, David Banda Mwalen, ja kastaa hänet David Banda Mwale Ciccone Ritchieksi. Adoptioprosessi päättyy vasta vuonna 2008.
![]() |
2007: Madonna ohjaa ensimmäisen elokuvansa Filth and Wisdom, joka jää suurta menestystä vaille. Tyylikuningatar lanseeraa lisäksi vaatemalliston Hennes & Mauritzille.
![]() |
2008: Madonnan uusin levy Hard Candy ilmestyy. Madonnan ja Guy Ritchien seitsemän ja puolen vuoden avioliitto päättyy. Sticky and Sweet -maailmankiertue käynnistyy Walesista.
2009: Madonna keikkailee Suomessa ensimmäistä kertaa 6.8.
![]() |
Täälläkö Madonnan pitäisi esiintyä? Katso kuvat Jätkäsaaresta
Kaikki Madonnan keikasta: Lue ohjeet ja yksityiskohdat
MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä,
tutustu.
(MTV3)
Anna palautetta