![]() |
Viime Idols-kaudelta huippusuosioon nousseen Anna Puun keikka päättyi perjantai-iltapäivällä ikävän pikaisesti ison salaman välähdettyä keikkapaikan läheisyydessä.
Laulajatar esiintyi perjantaina nuorelle yleisölle Pihlajamäen nuorisopuiston päätösjuhlassa Helsingissä. Sadesää oli Iltalehden mukaan ehtinyt kastella innokkaasti idoliaan odotelleet fanit jo moneen otteeseen ennen tähden lavalle nousua.
– Voi vitsi! Nyt sitten lauletaan ja iloitaan, että tämä sade lähtee pois, laulajatar oli viritellyt tunnelmaa keikan alkajaisiksi.
Sään haltijat olivat kuitenkin eri mieltä, sillä taivas pysytteli synkkänä. Keikkapaikalla jyrähteli uhkaavasti myös ukkonen ja pian taivaankannen lävistikin iso salama, joka pakotti Anna Puun keskeyttämään keikkansa turvallisuussyistä vain 20 minuutin jälkeen.
(MTV3)
Anna palautetta