Mainos

Idols-Anna myi platinaa ensimmäisenä tänä vuonna!

29.07.2009 11:37
Idols-kakkonen Anna Puustjärvi. (Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)

MTV3:n Idols-ohjelmasta julkisuuteen ponnahtaneen Anna Puustjärven debyyttialbumi on myynyt jo yli 30 000 kappaletta eli platinaa.

Anna Puu -taiteilijanimellä esiintyvän Annan kriitikoiden ylistämä levy ylitti 30 000 kappaleen myynnin ensimmäisenä tänä vuonna julkaistuna levynä Suomessa.

29. huhtikuuta julkaistu levy nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi ensimmäisellä listaviikollaan. Se on ollut listan TOP3:ssa julkaisustaan saakka (12 viikkoa), ja tälläkin hetkellä pitää listan ykköspaikkaa.

Annan ensimmäisen albumin tuottivat yhteistyössä Jukka Immonen ja Lasse Kurki. Levyn kappaleet sävelsivät Lasse Kurki ja Knipi (Egotrippi). Sanoituksista vastasivat Mariska, Tuure Kilpeläinen, Heimo Hatakka, Timo Kiiskinen, PMMP-yhtyeen Paula Vesala ja itse Anna Puu yhdessä Knipin ja Lasse Kurjen kanssa.

Anna Puu -levyn voit ostaa itsellesi MTV3:n Storesta.

Muista myös Idols 2008: Tähtiluokka -levy.

Anna keikoilla:

31.7.2009 Pihlajamäen Nuorisopuisto, Helsinki
1.8.2009 Crystal Rock´09, Eurajoki
7.8.2009 Pyhä Unplugged 2009, Pyhätunturi
14.8.2009 Aukusti, Jalasjärvi
21.8.2009 Ilmakitaransoiton MM-kisat, Oulu
28.8.2009 Kumpurock´09, Outokumpu
29.8.2009 KK-Rock, Pohja

Lue kaikki Annasta MTV3:n Idols-sivuilta!

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos