Mainos

Näin Madonnan konserttijärjestäjä välttää metrokatastrofin

28.07.2009 17:05
Madonna (Kuva: Getty/All Over Press)

Kymmentuhatpäisen Madonna-yleisön siirtymiset konserttialueelle ja sieltä pois ovat asettaneet haasteita järjestäjille. Poliisi hyväksyy jättitapahtuman järjestys- ja turvallisuussuunnitelman lähiaikoina.

Järjestäjät ovat toivoneet, että yleisö saapuisi Helsingin Jätkäsaareen julkisilla kulkuneuvoilla tai kävellen. Alueelta poistuminen on suunniteltu siten, että mahdollisimman moni käyttäisi Ruoholahdesta lähtevää metroa.

Metrolle vievällä tiellä, Selkämerenkadulla on odotettavissa pysähdyksiä.

– Järjestäjä kuutioi ihmiset 900 ihmisen porukoihin. 900 ihmistä kerrallaan lasketaan tyhjälle metroasemalle ja kun juna täyttyy ja lähtee, lasketaan seuraavat 900 ihmistä metrolaiturille, kertoo ylikomisario Jussi-Pekka Lämsä Helsingin poliisista MTV3:n Uutisille.

Järjestäjät ovat laatineet poistumistielle kylttejä, jotka kertovat, kuinka pitkään ajallisesti matka metroasemalle kestää. Kilometrin mittainen matka voi väkijoukosta johtuen kestää helposti tunninkin.

– Valvonnalla estetään, ettei paniikkia ja pakokauhua synny, Lämsä kertoo.

Jonoihin on syytä varautua myös mennessä, sillä kaikille saapuville tehdään turvatarkastus. Ensi viikon torstaina alueelle pakkautuu yli 80 000 ihmistä seuraamaan Madonnan keikkaa.

MTV3:n Viihdeuutiset nyt myös Twitterissä, tutustu.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos