Mainos

Kansantaiteilija Jaakko Teposta musikaali

14.07.2009 18:12
Jaakko Teppo

Lupsakka savolaismies saa oman Onnen kerjäläiset -musikaalin.

56-vuotias Jaakko Teppo on hurmannut suomalaisia musiikin ystäviä vuodesta 1980 lähtien. Miehen satiiriset laulut muun muassa Toivo "Topi" Ryynäsen elämänkiemuroista ovat jääneet elämään omaa elämäänsä vuosikymmeniä ensijulkaisun jälkeen.

Nyt kansantaiteilija saa oman musikaalin, jonka ensi-ilta on marraskuun 26. päivä Tampereella. Musikaali kiertää ympäri Suomea 13 esityksen voimin.

Musikaali kertoo siitä, kuinka Onni Laukkasesta tuli ruikonperäläinen. Myyntiedustaja Onni Laukkanen tulee pikitien päästä työmatkalle Ruikonperälle ja kohtaa matkabaarissa Hilma Holkin ja ihastuu häneen. Ennen kuin Onni pääsee kosimaan Hilmaa, niin kerkeää tapahtua paljon, kun Ruikonperän äijät yrittävät hyötyä tästä ravattisonnista mahdollisimman paljon. Siinä joudutaan nostamaan porakaivoja pystyyn, naaraamaan anoppia koskesta, käymään Kuopiossa raveissa ja paljon muuta.

Onnen kerjäläiset -musikaalin ohjaa Ville Virkkunen. Pääosia esittävät Ismo Apell ja Johanna Debreczeni, joka tunnetaan myös tangokuningattarena vuodelta 2004.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos