![]() |
Jacksonin LaToya-sisko oli vastuussa pikkuveljensä viimeisestä asuvalinnasta.
Popin kuninkaan hautajaisasu oli sekoitus kaikkea sitä, mistä mies tunnettiin.
Sinisellä sametilla vuoratun arkun uumenissa lepää laulaja, joka tunnettiin valkoisesta hansikkaastaan. Viimeiselle matkalle Jackson oli saanut mukaansa valkoisen hansikkaan.
Jacksonilla oli yllään myös valkoisilla helmillä koristeltu valkoinen jakku, jossa oli kuvioituna isosiipisiä enkeleitä. Jalassa oli mustilla koristehelmillä viimeistellyt mustat housut. Vyötärön ympärillä oli iso kultainen vyö, samantyylinen kuin nyrkkeilijöiden mestaruusvyöt.
Jacksonin kädet oli verhoiltu mustiin hansikkaisiin. Hiukset olivat isoilla kiharoilla.
Jacksonin omaiset näkivat Michaelin ruumiin viimeisen kerran maanantai-iltana, päivää ennen virallisia hautajaisia.
Michael Jackson kuoli kesäkuun 25. päivä sydänkohtaukseen. Hän oli kuollessaan 50-vuotias.
(MTV3)
Anna palautetta