![]() |
Vielä Jacksonin perheen vahvistamattoman tiedon mukaan Michael Jacksonin viimeinen hautapaikka saattaa löytyä tähdelle rakkaalta Neverland-ranchilta. Hautajaiset pidetään kuitenkin vasta viikkojen päästä toisin kuin aiemmat tiedot kertoivat niiden olevan jo heinäkuun alussa.
Michael Jacksonin hautajaiset järjestetään vasta kuolinsyytutkimusten jälkeen. Testitulosten valmistuminen voi kestää vielä useita viikkoja.
Poptähden isän Joe Jacksonin mukaan perhe päättää hautajaisten ajankohdan vasta sitten, kun toisen ruumiinavauksen tulokset ovat selvillä.
Los Angelesin viranomaiset aloittivat kuolinsyytutkimukset heti tähden kuoltua torstaina. Jacksonin perhe ei kuitenkaan ollut tyytyväinen ensimmäisen ruumiinavauksen tuloksiin ja teetätti toisen.
(MTV3-STT)
Anna palautetta