Mainos

Lapset luulivat Jacksonin leikkivän kuollutta

28.06.2009 13:02
Michael Jackson (Kuva:EPA)

Michael Jacksonin lapset luulivat heidän isänsä vain leikkivän kuollutta.

– Missä isä on? olivat Michael Jacksonin tyttären Parisin,11, ensimmäiset sanat, kun hoitohenkilökunta ryntäsi heidän kotiinsa Los Angelesissa torstaina.

Lapset Prince Michael, 12, Paris ja Prince Michael II sekä Jacksonin lääkäri Conrad Murray luulivat ensin, että Jackson oli tehnyt käytännöllisen pilan leikkimällä kuollutta.

– Kolme lasta oli lastenhoitajien kanssa toisessa huoneessa, mutta he luulivat heidän isänsä vain pelleilevän. Michaelilla oli tapana leikkiä kuollutta, ja sitten yhtäkkiä hypätä ylös ja yllättää heidät, joten lapset luulivat hänen vain pilailevan, lähde kertoo News of The World -lehdelle.

Pian järkyttävä totuus kuitenkin paljastui, kun hoitohenkilökunta tuli paikalle ja ensihoito alkoi.

– Hoitohenkilökunnan paikalle tulo järkytti heitä. He alkoivat itkeä ja kysellä isänsä perään.

Säästääkseen lapsia siltä näyltä, että heidän isänsä kiidätettiin paareissa ambulanssiin, lapset vietiin pikaisesti talon takana odottaneeseen autoon, jossa odottivat Michaelin sisko LaToya sekä äiti Katherine. Tämä jälkeen lapset vietiin sairaalaan, jonne heidän isänsä oli aiemmin toimitettu.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos