![]() |
Muodoiltaan uhkeaakin uhkeampi The Gossip -bändin keulakuva Beth Ditto on noussut hurjaa vauhtia muotimaailman seuratuimpien tähtien ykköseksi.
![]() |
Amerikkalainen julkilesbo Beth Ditto, 28, on hienolla esimerkillään osoittanut, ettei naisen tarvitse olla langanlaiha noustakseen trendsetteriksi ja kansainväliseksi supertähdeksi.
Skins - liekeissä -sarjan ensimmäisen tuotantokauden tunnusmusiikin bändeineen esittäneen Ditton rohkeilta ja uhkeilta kuvilta ei ole voinut välttyä, nainen kun on kuumaa tavaraa sekä muoti- että musiikkipiireissä.
![]() |
Indielyyli Beth Ditto on kohauttanut myös suorilla, kursailemattomilla mielipiteillään. Hän on muun muassa julistanut, ettei koskaan ajele kainalokarvojaan – eikä käytä deodoranttia.
– Punkkareiden kuuluukin haista, hän kommentoi tapojaan.
![]() |
Ditto on myös joutunut törmäyskurssille maannaisensa Katy Perryn kanssa. Ditton mielestä Katyn hittibiisi I Kissed A Girl on näennäisestä homomyönteisyydestään huolimatta koko gay-kulttuurin mielestä erittäin loukkaava.
– Perryn tekele osoittaa surkeaa arvostelukykyä. Sen ilmiselvänä tarkoituksena on vain ja ainoastaan luoda heteromiehille mielikuva toisiaan suutelevista tytöistä, jotka haluavat toteuttaa heidän heterofantasioitaan leikkimällä lesboja, Beth Ditto täräyttää suoraan.
![]() |
Dittoon ovat ihastuneet sekä muotisuunnittelijat että koko joukko viihdemaailman kermaa, heidän joukossaan muun muassa Kate Moss, Agyness Deyn, Mika sekä sir Paul McCartney (Stella McCartneystä puhumattakaan).
![]() |
Beth Ditto on antanut luonnollisesti rapsuja myös huippudesignereille siitä, että nämä ovat unohtaneet tärkeän kohderyhmän, isot tytöt:
– Jos olet lihava, sinun on heittäydyttävä luovaksi ja tehtävä itse vaatteesi. Itse olen esimerkiksi oikein taitava tekemään vaikka vyöstä kaulakorun, ja osaan myös tuunata mahtavia korviksia. Minusta oli älyttömän ristiriitaista, että esimerkiksi Karl Lagerfeld ilmoitti aikaisemmin suureen ääneen, ettei aio tehdä vaatteita pullukoille. Sitten hän kuitenkin kutsui minut esiintymään Fendin juhliin. En tiedä, ehkä suunnittelijatkin ovat tavallaan joutuneet muodin uhreiksi. Onneksi voin itse muuttaa asiaa!
(MTV3)
Anna palautetta