![]() |
Metallica-yhtyeen basisti Robert Trujillon mukaan bändin ja suomalaisfanien välillä on erityinen yhteys.
Ilta-Sanomien haastattelema tähti kertoi pitävänsä suomalaisista.
– Täällä on paljon hyviä ihmisiä. Kaikki tuntuvat olevan tasapainoisia ja hyvällä tavalla itsevarmoja, Trujillo kertoi Ilta-Sanomille.
Tähden mukaan suomalaiset eivät ole kuitenkaan aina fiksuja.
– Paitsi perjantaisin ja lauantaisin, kun he juovat paljon. Niitä päiviä lukuun ottamatta porukka on oikein fiksua, Trujillo sanoi lehdelle.
Yhtye asui Helsingissä Hotel Kämpissä, jonka edustalle oli kerääntynyt innokkaita faneja. Onnekkaimmat saivat tähdiltä nimmarit ja pääsivät heidän kanssaan yhteiskuvaan. Metallica esiintyi Helsingissä 14. ja 15. kesäkuuta. Metallica nousee lavalle vielä 25. heinäkuuta Porin Kirjurinluodolla.
(MTV3)
Anna palautetta