![]() |
Pokerface-hitistä tuttu poppari Lady GaGa, 23, on julkisuudesta sen verran riippuvainen, ettei selviäisi ilman kintereillään roikkuvia tiedotusvälineiden edustajia.
Jenkkitähti Lady GaGa, siviilinimeltään Stefani Joanne Angelina Germanotta, uskoo, ettei enää selviytyisi "normaalista" elämästä – siis elämästä ilman julkisuutta.
– Tietysti julkisuus on toisinaan rasittavaa. Herään kuitenkin aamuisin tyytyväisenä siihen, että ympärilläni hääritään. Olen varma, etten selviytyisi hengissä, jos minusta tulisi yhtäkkiä taas tavis, hän kertoi.
Persoonallinen vaaleaverikkö on erittäin tyytyväinen siihen, että on saanut vuosien rankan työn jälkeen arvostusta musiikkimaailmassa.
– Arvostan julkisuutta, koska tiedän, mitä on raataa vuosikausia ilman toivoakaan levytyssopimuksesta tai siitä, että omaa musiikkia soitetaan radiossa.
Paris ja Nicky Hiltonin entinen koulukaveri hehkuttaa ennen muuta sitä, että saa tuntea olevansa oma itsensä.
– Kouluaikoina minua kiusattiin, koska en sopinut muottiin. Nyt saan olla juuri niin hullu kuin haluan, eikä kukaan estele, hän hehkuttaa.
Asiasta kirjoittaa Femalefirst-viihdesivusto.
(MTV3)
Anna palautetta