Mainos

Antti Tuisku lehdelle: En romahtanut henkisesti

23.05.2009 13:21
Laulaja Antti Tuisku. (Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)

Poppari Antti Tuisku piti vuoden ajan hengähdystaukoa julkisuudesta. Tauon aikana hän ehti miettiä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Antti Tuisku kertoo sapattivuotensa taustoista viikonvaihteen Ilta-Sanomissa. Hän haluaa oikaista käsityksen, jonka mukaan tauon syynä olisi ollut jonkinlainen burnout.

– En koe olleeni masentunut. Kyse oli enemmänkin tyhjyydentunteesta, joka tulee, kun ei tee työtä, josta on ennen hengittänyt. Sitä kävelee sokkona ilman mitään päämäärää.

Hän halusi ottaa aikalisän miettiäkseen tulevaisuuttaan musiikin parissa – ja muutenkin. Vuoteen sisältyi myös paljon henkisten asioiden pohtimista. Sapattivuosi oli kaikin puolin paikallaan:

– Koen olevani tällä hetkellä helpottuneempi, rennompi ja luottavaisempi työtä ja tulevaisuutta kohtaan. Olen onnellinen, että olen käynyt läpi itsetutkiskelun, koska se antoi aihetta seuraavaan levyyn.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos