![]() |
Räppäri Cheek räjätytti potin viime kesänä Liekeissä-hitillään, joka soi lähestulkoon jokaisella radiokanavalla. Hän myöntääkin, että uutta levyä tehtäessä kovat paineet painoivat mieltä.
– Multa kysyttiin jossain haastattelussa, että jännittääkö uusien biisien tekeminen viime vuoden menestyksen jälkeen. Vastasin ensin, ettei jännitä yhtään, mutta seuraavana yönä heräsin pää hiestä märkänä ja tajusin, että jännittää ihan älyttömästi, Cheek kertoo Viihdeuutisille.
Hän on ollut viime ajat otsikoissa paitsi uuden levynsä mutta myös seurusteluhuhujen takia. Hänet on yhdistetty juorupalstoilla Anna Abreuhun. Cheek ei yksityiselämäänsä kommentoi julkisuudessa, joten hänen romanssistaan kiinnostuneiden pitää elää edelleen epätietoisuuden vallassa.
Mitä muuta Cheekin elämään kuuluu? Katso allaoleva video, niin tiedät!
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta