Mainos

Antti Tuiskulla rahapula

06.05.2009 17:00
Laulaja Antti Tuisku. (Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)

Puolentoista vuoden tauko keikkailusta pisti laulaja Antti Tuiskun talouden tiukalle.

– Kun päätin, että haluan tehdä rauhassa musiikkia ja keskittyä siihen, päätin myös, etten lähde hosumaan muihin paikkoihin. Muuten en olisi pystynyt tekemään uutta hienoa albumia ja takaisintuloa, Tuisku kertoo Voicen haastattelussa.

Luonnollisesti keikkatauko näkyi myös laulajan tuloissa. Hän myöntääkin, että vanhemmat ovat tukeneet häntä taloudellisesti silloin, kun on ollut tiukkaa.

– Puolentoista vuoden aikana on tullut vanhempien kukkaro aika tutuksi. On pitänyt miettiä ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen rehellisesti, mistä rahaa saa ja mihin sitä pistää.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos