Mainos

SIG-Inkisen suuretsinnät käynnistyvät

04.05.2009 17:38
SIG-yhtyeen Matti Inkinen (kuva:Lehtikuva)

Viisi päivää kateissa olleen SIG-yhtyeen laulaja Matti Inkisen suuretsinnät poliisien toimesta käynnistyvät maanantaina alkuillan aikana.

SIG-yhtye tiedotti suuretsintöjen alkamisesta kotisivuillaan.

50-vuotias Inkinen katosi viime viikon keskiviikkona kotoaan Raisiosta aamuyhdeksän ja kymmenen välisenä aikana. Ilta-Sanomien haastattelema vaimo lähti kotoa töihin yhdeksän aikaan.

– Hän ei puhunut, mitä aikoo tehdä. Mitään viestiä hän ei myöskään jättänyt. Lompakko, rahat ja pankkikortit ovat kaikki kotona. Tilejä ei ole myöskään käytetty.

Huolestuntut vaimo on huolissaan vaikeasta aivoleikkauksesta toipuvasta miehestään.

– Matti oli fyysisesti hyvin huonossa kunnossa. Hän oli masentunut ja hänellä oli pelkoja. Hän pelkäsi, että kasvain uusiutuu.

Matti Inkisellä on vaimonsa kanssa kolme lasta.

Yhdeksi syyksi Inkisen yllättävälle katoamiselle on arveltu 7 päivää -lehden viime keskiviikkona julkaisemaa juttua, jossa kerrottiin laulajaan kohdistuvasta rikosepäilystä.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos