![]() |
Poptähti Madonna pyrki Fame-tanssisarjaan parikymppisenä aloittelevana taiteilijana 80-luvun alkupuolella.
Madonna, 50, saattaa tällä hetkellä tuntea hyvin syvää sympatiaa Britain's Got Talent -tähteä Susan Boylea, 48, kohtaan. Boylesta julkaistiin vastikään vanha video, jossa sensaatio esiintyy vain 23-vuotiaana pienen paikkakunnan kykyjenetsintäkilpailussa.
Madonnasta julkaistu videopätkä näyttää epävarman nuoren naisen, jonka tulevaa menestystä ei koekuvausten perusteella uskoisi.
– Hei, olen Madonna ja kotoisin Detroitista, tuleva megatähti esittelee itsensä.
– Ai tanssitaitoni… no, laulan mielestäni hyvin. Olen levyttänyt 24 biisiä ja tehnyt jokaiseen erilaisen koreografian, Madonna yrittää vakuuttaa Famen tuotantoryhmää.
Pariminuuttisen klipin aikana nuori nainen kuitenkin rohkaistuu hassuttelemaan ja jopa vääntelemään naamaansa kameran edessä.
– Tämä on minun Brooke Shields -ilmeeni, hän ilmoittaa.
Video on kuvattu vuoden 1983 joulukuussa.
Katso video
täältä!
(MTV3)
Anna palautetta