![]() |
Idols-voittaja Koop Arponen paljastaa Viihdeuutisille, että palaa levytysstudioon tekemään toista albumiaan.
Tuore synttärisankari oli varsin hyväntuulinen mukavan Amsterdamin-matkan jälkeen. Puoliksi hollantilainen Koop oli juhlimassa 25-vuotissynttäreitään äitinsä kotimaassa ja tapasi samalla reissulla myös samaisen syntymäpäivän omaavan äitinsä.
– Sain mä muutamia lahjoja, enemmän tuli kyllä faneilta kun perheeltä, Koop nauraa.
Esikoisalbumilleen muutaman biisin tehnyt Koop on kevään aikana säveltänyt myös uusia kappaleita.
– En viitsi sanoa että keistä olen tehnyt biisejä, koska en tiedä, että meneekö ne läpi tai jos tulee muutoksia noihin mun ideoihin. Mutta olen tehnyt biisejä siis näistä jutuista, joita mun elämässä nyt tapahtuu, laulaja kertoo salaperäisenä.
– Toivon, että saan vaikuttaa yhtä paljon, ellen enemmän tähän tokaan levyyn. Aloitan toisen levyn tekemisen kesällä, Koop paljastaa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta