![]() |
Torstaina ilmestynyt 7 päivää -lehti kirjoitti muusikko Jani Wickholmin iskeneen varatun naisen Facebookista. Viihdeuutisten tavoittama Jani haluaa selventää kolmiodraamaksi kuvailtua tilannetta.
–En tavanomaisesti kommentoi yksityiselämääni liittyviä asioita, mutta nyt haluan selventää tilannetta, Jani sanoo Viihdeuutisille.
Muusikko myöntää, että hänen elämäänsä on astunut uusi ihminen.
– Pitää paikkaansa, että olen löytänyt ihmisen elämääni. Tapasimme tosiaan Facebookissa. Olemme kihloissa ja hän asuu luonani Töysässä, Jani kertoo.
7 päivää -lehden mukaan Janin uusi rakas on edelleen naimisissa, eikä nainen ole jättänyt eropapereita.
– Lehden jutussa oli virheellistä tietoa. Kihlattuni on allekirjoittanut avioeropaperit jo kauan sitten. Hänen osaltaan ero on ollut selvä. Olemme puhuneet nämä asiat myös keskenämme selviksi. Voimme luottaa toisiimme sata prosenttisesti, Jani kertoo.
Jania haluaa myös kertoa, ettei hänen tapoihinsa kuuluu varatun henkilön iskeminen.
– En mene muiden tonteille. Se ei kuulu tapoihini. Kihlattuni oli eronnut ennen kuin tapasimme, Jani sanoo.
Muusikon mielestä avoparin onnea yritetään myrkyttää.
– Joku yrittää nyt myrkyttää suhteemme, mutta me kestämme kihlattuni kanssa tämän härdellin, Jani vakuuttaa.
Vuonna 2004 Idolsista pinnalle noussut Jani keikkailee ahkerasti ja puuhaa kokoelmalevyä.
– Keikkoja pukkaa todella hyvin. Kesä menee esiintyessä ja syksyllä teen muutaman uuden biisin. Vuoden lopulla olisi tarkoitus julkaista kokoelmalevy, jossa on myös uutta materiaalia, Jani kertoo.
Hänellä riittää puuhaa myös omassa studiossaan, jonka hän rakensi kotiinsa.
– Studiossa on vielä pieniä lapsuksia, mutta kyllä nekin saadaan hiljalleen korjattua, Jani kertoo.
(MTV3)
Anna palautetta