Mainos

Lehti: Juice Leskisen perinnöstä raju riita

18.04.2009 10:59
Juice Leskinen (Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva)

Taiteilijalegenda Juice Leskisen kuolemasta on kulunut jo 2,5 vuotta, mutta kuolinpesä on edelleen jakamatta.

Ilta-Sanomien mukaan marraskuussa 2006 kuolleen muusikko-kirjailija Juice Leskisen omaisuudesta riidellään rajusti. Kuolinpesä on edelleen jakamatta. Juicelta jäi kohtuullinen omaisuus, joka käsitti muun muassa asunto-osakkeita. Tuoreimman julkisen verotuksen mukaan Juicen kuolinpesä ansaitsi levymyynnistä ja tekijänoikeuksista yli 200 000 euroa.

– Tämä on aika monimutkainen selvitettävä. Tahoja on aika paljon, lapsia eri avioliitoista ja yksi au-lapsikin. Paljon juristeja on asialla, pesäselvittelijä ja -jakaja, asianajaja Tuomo Marttila kertoo lehdelle.

Asianajajan tavoitteena on saada pesä jakoon tämän vuoden puolella.

Nyt riidellään myös Juicen laajasta yli 2 300 niteen kirjastosta, jonka Juice olisi halunnut lahjoittaa ikäihmisten palvelutalolle, Viola-kodille. Perikunta haluaa kuitenkin myydä kirjaston eniten tarjoavalle.

– Olisin halunnut toteuttaa Jussin tahtoa. Hän halusi lahjoittaa kirjaston. Olen surullisella mielellä, kun Jussin tahto ei toteutunut, leski Sari Leskinen kertoo lehden haastattelussa.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos