Mainos

Anna Puu: Mieheni on pakko pitää musiikistani MTV3 Katsomo

Julkaistu 17.04.2009 18:01 (päivitetty 18:02)
Anna Puu: Mieheni on pakko pitää musiikistani

Idolsista tuttu Anna Puustjärvi eli Anna Puu kertoo Viihdeuutisille esikoisalbuminsa valmistumisesta. Entä mitä mieltä hänen Olli-aviomiehensä oli uudesta musiikista?

Viihdeuutiset tapasi Anna Puun, jonka esikoisalbumi ilmestyy 29. huhtikuuta. Heti seuraavana päivänä hän hyppää lavalle Rukalla, josta käynnistyy tiivis keikkakiertue.

– Olen jännittynyt, huojentunut ja onnellinen. Levystä tuli erinomainen, Anna kertoo Viihdeuutisille.

Hän ylistää tiimiään, johon kuuluivat muun muassa Lemonator-yhtyeestä tuttu Lasse Kurki ja Egotripin Knipi. Kaksikko sävelsi kappaleet. Sanoitusten takana on sekalainen sakki, johon kuuluvat muun muassa Mariska, Tuure Kilpeläinen, Heimo Hatakka, Timo Kiiskinen ja Paula Vesala.

– Kyllä minäkin yhden kertosäkeen verran sanoitin, mutta annoin ammattilaisten hoitaa homman, Anna kertoo.

Hän kertoo, että studiossa vallitsi kotoinen ja leppoisa tunnelma.

– Meillä oli aika erikoinen tapa tehdä levyä. Se oli sellaista puuhastelua, Anna nauraa.

Annan Olli-aviomies on pitänyt rakkaansa musiikista.

– Hän on tykännyt siitä tosi paljon. Toisaalta sen on pakko, Anna naurahtaa.

Katso Anna Puun videohaastattelu MTV3 Katsomo -palvelussa.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos