Mainos

Beatles-tuottaja syyllinen murhaan

14.04.2009 08:01
Tuottaja Phil Spector (Kuva: EPA/All Over Press)

Legendaarinen musiikkituottaja Phil Spector on todettu syylliseksi toisen asteen murhaan Yhdysvalloissa. Oikeusistuimen mukaan Spector ampui näyttelijätär Lana Clarksonin kuoliaaksi kartanossaan Los Angelesissa vuonna 2003.

69-vuotiaan Spectorin tuomio luetaan 29. toukokuuta. Häntä uhkaa jopa 18 vuoden vankeustuomio.

Syyttäjän mukaan Spector ampui B-luokan elokuvissa esiintyneen Clarksonin aamuyöllä 3. helmikuuta vuonna 2003. Pari oli tavannut vain muutamia tunteja aiemmin Hollywoodissa sijaitsevassa yökerhossa, missä Clarkson työskenteli.

Syyttäjien mukaan tuottajalegenda on jo aiemmin käyttäytynyt väkivaltaisesti naisia kohtaan, kun nämä yrittivät erota hänestä. Oikeudenkäynnissä viisi naista todisti, että Spector oli uhannut heitä aseella.

Spectorin entinen autonajaja puolestaan kertoi, että surmayönä hänen työnantajansa oli ilmestynyt oviaukkoon ase verisessä kädessään. Kuljettajan mukaan Spector oli todennut: " Luulen, että tapoin jonkun."

Puolustus on väittänyt Clarksonin tehneen itsemurhan. Spectorin lakimiehet painottivat myös, ettei tuottajalegendan käsistä tai vaatteista löytynyt jälkiä ruudista.

Spector on työskennellyt muun muassa The Beatlesin, Tina Turnerin ja Ramonesin kanssa.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos