Mainos

Arvostettu musiikkilehti ylistää Nightwishiä!

01.04.2009 20:49
Nightwish konsertoi Helsingissä tammikuussa 2008. (Kuva: Kimmo Mänty/Lehtikuva)

Brittiläinen musiikkilehti Kerrang arvioi suomalaisyhtye Nightwishin Lontoon keikan korkeimman mahdollisen arvosanan arvoiseksi.

Kriitikko käy läpi bändin viime vuosien vaiheita ennen kuin arvostelee 11.3.2009 Lontoon Birxton Academyssa ollutta keikkaa.

- Yhtye korvasi Tarja Turusen Anette Olzonilla, hyvällä, mutta erilaisella laulajalla. Se oli vähän kuin olisi korvannut Ford Focusin moottoripyörällä ja toivoisi, ettei kukaan huomaisi sitä. Bändillä on ollut vaikeaa, eikä vähiten Olzonilla, Steve Beebee kirjoittaa.

Nightwishin uusi kokoonpano. Promokuva.

Kriitikko ylistää bändin Dark Passion Play -albumia ja erityisesti kiertuetta, jossa on ensi kertaa Ison-Britannin lavoilla mukana muun muassa pyro-efektejä.

Lehti myös huomioi, ettei bändi soittanut enää keikalla Bye Bye Beautiful -kappaletta.

- He ovat selkeästi päässeet nyt Tarja Turusen yli, mies arvelee.

Myös Olzonin tulkintataidot, varsinkin yhtyeen vanhoissa kappaleissa, saa suurta ylistystä lehdessä ja keikka saa harvinaiset viisi K-kirjainta. Asteikko on 1-5.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos