![]() |
Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa -kisan yhdessä Mikko Ahdin kanssa voittanut laulaja-näyttelijä Maria Lund kertoo tuoreemmassa Seura-lehdessä ikävistä teini-iän muistoistaan.
Saksassa 14-vuotiaana koulua käynyt Maria kertoo jääneensä usein ulkopuolelle oman ikäistensä ryhmistä, sillä hän ei mennyt valtavirran mukana eikä pukeutunut tai kuunnellut samanlaista musiikkia kuin muut.
– Kiusaaminen oli lähinnä sitä, että en ollut parasta mahdollista seuraa. Eikä ihme, sillä olin ihan pihalla kaikesta. Kun kouluvuosi alkoi, minua luultiin opettajaksi, kaunotar muistelee.
Toisaalta ikätovereiden ryhmän ulkopuolelle jättäytyminen oli Marian mielestä hyvä asia: hän saattoi kävellä sisään vaikkapa ravintolaan.
Maria ei kaikesta huolimatta koe jääneensä missään vaiheessa täysin yksin, vaan hän korostaa, että muutaman sydänystävän tunteminen on tärkeämpää kuin kymmenien puolituttujen muodostama kaveripiiri.
(MTV3)
Anna palautetta