![]() |
Brittiläinen, kohuissa viihtyvä Lily Allen on synnyttänyt jälleen myrskyn kotimaassaan – ja vetänyt tällä erää Suomenkin mukaan.
Nyt Lily on suututtanut eläinoikeusjärjestöt Prada-merkkisellä turkishatullaan, joka on tehty Suomessa kasvatettujen kettujen turkiksista. Jotta turkisten vastustajat olisivat entistä vihaisempia, loihi Lily lausumaan myös, että aikoo käyttää hattuaan mahdollisimman usein.
Anorak-nimisen lehden mukaan Lily on vannonut pukeutuvansa Prada-päähineeseensä jatkuvasti, sillä se oli jumalattoman kallis.
Hän tosin yritti aluksi väittää, että hattu on tekoturkista, mutta pyörsi lausuntonsa myöhemmin.
– Olemme yllättyneitä nähtyämme Lily Allenin pukeutuvan turkiksiin, kun olemme kuulleet hänen olevan hyvin eläinrakas, eläinjärjestö PETA:n tiedottaja Michael McGrow päivitteli Anorakille.
Katso kuvat Lily Allenin Suomi-turkishatusta
täältä!
(MTV3)
Anna palautetta