![]() |
Popin kuninkaaksi tituleerattu Michael Jackson on ilmoittanut virallisesti palaavansa esiintymislavoille tulevana kesänä. Supertähti heittää heinäkuussa kymmenen keikkaa Lontoon 02 Areenalla.
Laulajan This is it -konsertteja mainostavat julisteet ilmestyivät Lontoon katukuvaan tänään ja asia varmistui, kun poptähti kertoi asiasta pressitilaisuudessa. Samalla laulaja myös ilmoitti, että kyseessä olisi hänen "viimeinen näytöksensä".
– Ne ovat nyt tässä, ja sanoessani niin, myös tarkoitan sitä, Jackson tokaisi arvoituksellisesti.
Laulaja kertoi esittävänsä tulevissa konserteissaan faniensa toivomia kappaleita.
![]() |
Jackson oli puolitoista tuntia myöhässä pressitilaisuudesta, eikä paikalle saavuttuaan viihtynyt kauaa parrasvaloissa, vaan poistui pian ilmoituksen tehtyään. Lopuksi mies vielä hihkaisi rakastavansa kaikkia fanejaan. Lontoon keikat ovat heinäkuussa ja liput tulevat myyntiin maaliskuussa.
Jackson on viime vuosina tunnettu musiikillisia saavutuksiaan paremmin oudosta käytöksestään. Laulaja on kuitenkin edelleen yksi maailman megatähdistä ja hänen levyjään on myyty arviolta 750 miljoonaa.
(MTV3)
Anna palautetta