Faith No More kesällä Suomeen?
![]() |
Amerikkalainen rockyhtye Faith No More on ilmoittanut palaavansa keikkalavoille ensimmäistä kertaa vuonna 1998 tapahtuneen hajoamisen jälkeen.
Yhtyeen suunnitelmissa on esiintyä useilla eurooppalaisilla festivaaleilla kesällä. Asia käy ilmi bändin laulaja Mike Pattonin tiedottajan julkaisemasta tiedotteesta. Tarkempia tietoja siitä, missä bändi kesällä esiintyy, ei ole vielä julkaistu. Näin ollen myös Suomen kohtalo on tässä vaiheessa auki. Yksi mahdollinen festari olisi kesäkuussa Seinäjoella järjestettävä Provinssirock, joka on julkaissut vasta murto-osan kesän ulkomaisista esiintyjistä.
Faith No More oli kasassa vuosina 1982-1998. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Epic, Easy sekä Digging The Grave.
Bändi keikkaili uransa aikana lukuisia kertoja myös Suomessa. Viimeisen kerran yhtye soitti Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 1997. Hajoamisen jälkeen Mike Patton on esiintynyt bändiensä kanssa Suomessa muun muassa Turun Ruisrockissa sekä Joensuun Ilosaarirockissa.
(MTV3)
Viihdeuutiset
Viimeisimmät uutiset
- Syöpään kuolleen näyttelijättären hiuksia myydään netissä?09.02.2010 22:10
- Suomalainen pankkiryöstö noteerataan jenkkiläisellä viihdesivustolla09.02.2010 21:51
- Futistähden kihlattu poseeraa ilman rihmankiertämää09.02.2010 21:31
- Suurin pudottaja: 18 kilon pudotus sai Kaisun hehkumaan09.02.2010 21:02
- Suurin pudottaja: Juhan lähtö oli helpotus kaikille09.02.2010 21:02
- "On väärin ajatella, että Kimi tulee ja pesee kaikki rallissa"09.02.2010 20:57
- Missikaunotar menetti tatuointineitsyytensä Unelmien poikamiehelle09.02.2010 19:56
- Eino Makunen edesmenneestä missikeisarista: Pertti oli hyvä ystäväni09.02.2010 18:29
- Missi-Viivi järkyttyi missipomon kuolemasta: Olen aivan shokissa09.02.2010 18:06
- Pette Himberg isänsä poismenosta: Hän lähti saappaat jalassa09.02.2010 17:42
- Lehti: Suomen missikeisari menehtyi äkillisesti09.02.2010 17:34
- Angelina Jolie ja Brad Pitt vastaavat vihdoin erohuhuihin 09.02.2010 17:09
- X Factor -juontaja Renne Viihdeuutisille: Rasisti-väitteissä ei mitään perää09.02.2010 15:38
- Neumannien avioero yhteinen päätös09.02.2010 15:20
- Avioehto suojaa Neumannien omaisuutta 09.02.2010 15:13
Suosituimmat uutiset 12 tunnin ajalta
- Lehti: Suosittu rap-artisti epäiltynä huumejutussa
- Angelina Jolie ja Brad Pitt vastaavat vihdoin erohuhuihin
- Nico Rosberg esitteli rakkaansa – katso kuvat!
- Kate Moss ja muut mallit näyttävät kaiken, katso pornahtavat kuvat!
- Janne Kataja muuttaa Ranskaan
- Dingon Neumann eroaa
- Lehti: Suomen missikeisari menehtyi äkillisesti
- Neumann erosta Viihdeuutisille: Pitkän harkinnan tulos
- Muskaa ei kutsuttu Kirkan muistokonserttiin
- Huippumallin housut valahtivat superbowlissa
Samasta aiheesta
-
[an error occurred while processing this directive]
- Lehti: Suosittu rap-artisti epäiltynä huumejutussa
- Angelina Jolie ja Brad Pitt vastaavat vihdoin erohuhuihin
- Nico Rosberg esitteli rakkaansa – katso kuvat!
- Kate Moss ja muut mallit näyttävät kaiken, katso pornahtavat kuvat!
- Janne Kataja muuttaa Ranskaan
- Dingon Neumann eroaa
- Lehti: Suomen missikeisari menehtyi äkillisesti
- Neumann erosta Viihdeuutisille: Pitkän harkinnan tulos
- Muskaa ei kutsuttu Kirkan muistokonserttiin
- Huippumallin housut valahtivat superbowlissa
- Syöpään kuolleen näyttelijättären hiuksia myydään netissä?
- Suomalainen pankkiryöstö noteerataan jenkkiläisellä viihdesivustolla
- Futistähden kihlattu poseeraa ilman rihmankiertämää
- Suurin pudottaja: 18 kilon pudotus sai Kaisun hehkumaan
- Suurin pudottaja: Juhan lähtö oli helpotus kaikille
- "On väärin ajatella, että Kimi tulee ja pesee kaikki rallissa"
- Missikaunotar menetti tatuointineitsyytensä Unelmien poikamiehelle
- Eino Makunen edesmenneestä missikeisarista: Pertti oli hyvä ystäväni
- Missi-Viivi järkyttyi missipomon kuolemasta: Olen aivan shokissa
- Pette Himberg isänsä poismenosta: Hän lähti saappaat jalassa
Missit

- Missikaunotar menetti tatuointineitsyytensä Unelmien poikamiehelle
- Eino Makunen edesmenneestä missikeisarista: Pertti oli hyvä ystäväni
- Missi-Viivi järkyttyi missipomon kuolemasta: Olen aivan shokissa
- Pette Himberg isänsä poismenosta: Hän lähti saappaat jalassa
- Lehti: Suomen missikeisari menehtyi äkillisesti
Sub-uutisia
- Katso ennakkomaistiaisia Biisonimafiasta
08.02.2010 15:44 - Justin Timberlake pokasi palkinnon peruukissa – katso
08.02.2010 14:17 - Hills-kaunotar esitteli sulojaan joogaamalla – katso
08.02.2010 13:14 - American Idolin viikon vierailevat tuomarit
08.02.2010 09:55 - E! Online: Ashton Kutcher rakastaa korkokenkiä – katso
05.02.2010 22:40
Äänestä
Anna palautetta

































