![]() |
Vastikään Soundi-lehden palkitsema Nightwish-pomo Tuomas Holopainen paljastaa lehden tuoreessa haastattelussa, ettei kommunikointi yhtyeen ruotsalaisen laulajan Anette Olzonin kanssa ole helppoa.
Anette kohautti viime vuoden lopussa solmimalla henkilökohtaisen managerisopimuksen ruotsalaisen yhtiön kanssa. Holopainen myöntää Soundissa, että sopimuksesta tuli ”luottamuspulan tuntu”. Holopaisen tulkinnan mukaan Anette solmi managerisopimuksen, koska tämä ”haki turvaa jostain ihmisestä, joka puhuu hänen äidinkieltään”.
Holopainen paljastaakin haastattelussa, että kommunikointi ruotsalaisen laulajan kanssa on vaikeaa yhtyeen jäsenten puutteellisen kielitaidon vuoksi.
– Vaikka miten hyvin puhuttaisiin englantia, jotkin merkitykset, sielujen salat ja vivahteet jäisivät piiloon. Eikä kaikkien englannin kielen taito ole kovin hyvä – minä mukaan lukien. (tauko) Pakko myöntää, että olemme tuossa englannin puhumisessa todella huonoja. Jos porukassa on kymmenen suomalaista ja yksi ruotsalainen, niin viimeistään parin naksun jälkeen englanti vaihtuu suomeksi. Ikävä kyllä, Holopainen tunnustaa lehdessä.
(MTV3)
Anna palautetta