![]() |
Idols-voittaja Koop Arponen nauraa koko 7 päivää -lehden kirjoittamalle hampurilaisen varastamisjutulle.
Lehdessä kerrottiin että viime viikon tiistaina juhlimassa ollut Koop päätti iltansa hampurilaisravintolaan jossa hän olisi napannut faninsa hampurilaisen ja syönyt sen.
– Muistan kyllä tapauksen, mutta ei se ihan noin mennyt. En tiedä mitä lehdessä lukee, mutta juttu oli niin, että olimme siellä Parkkosen Peten kanssa. Istuimme siellä pöydässä ja syötiin siinä hampurilaiset. Siinä oli meikäläisen ikäisiä tyyppejä. Juttelimme heidän kanssa ja he olivat oikein mukavia tyyppejä.
– Yksi heistä ei sitten halunnut syödä hampurilaistaan, koska hän oli täynnä, niin mä söin sen sitten. Mutta ei se tilanne ollut sellainen, että mulla olisi ollut niin nälkä, tai ei olisi ollut rahaa ostaa hampurilaista tai olisin pyytänyt häntä antamaan hänen ruokansa minulle.
– Oli se kuitenkin hyvä hampurilainen, mutta en ole nyt edes hirveästi syönyt hampurilaisia. Olen yrittänyt syödä terveellisesti, koska en ole ehtinyt käymään salilla viime aikoina ollenkaan.
(MTV3)
Anna palautetta