![]() |
Listajyrä Duffy kertoo olevansa perin hämmentynyt omasta menestyksestään.
– Minusta on tosi outoa, että olen menestynyt näin hyvin, Mercy-hitin laulajatar ihmettelee. Hän ei myöskään ymmärrä, miksi oma albumi Rockferry oli kuluvan vuoden myydyin levy Briteissä.
– Jos istuisin alas ja alkaisin miettiä näitä asioita suuressa mittakaavassa, tulisin luultavasti hulluksi. Niinpä ajattelen vain, että koko juttu on vähän outo, 24-vuotias Duffy kuvailee.
Vaatimaton tähti korostaa, että hänellä on kaikesta huolimatta vielä rutkasti opittavaa showmaailmasta.
– Julkisuus on vaikea laji. En tiedä, mikä on syynä siihen, etten aina lavalla pysty peittelemään tunteitani. Ehkä joka viidestoista keikka sujuu minulta kyyneleet silmissä. Silloin tuntuu siltä, kuin olisin alasti ihmisten edessä, hän kertoilee.
Asiasta kirjoittaa Femalefirst-viihdesivusto.
(MTV3)
Anna palautetta