Mainos

Ari Koivunen ei joulusta perusta

22.12.2008 10:48
Muusikko Ari Koivunen. (Kuva: Roope Salonen/Lehtikuva)

Laulaja Ari Koivunen ei ole varsinaisesti mikään jouluihminen. Ari ei aio tänäkään vuonna tavoilleen uskollisena lahjoja ostella – eikä hän odota niitä myöskään saavansa.

Lauantain Helsingin Sanomille Ari kertoi laulavansa joululauluja vain ja ainoastaan Raskasta joulua -kiertueen puitteissa.

Mies muistelee kuitenkin parhaiden joululahjojensa liittyneen aina jollain lailla musiikkiin.

– Kuusivuotiaana sain sähköpianon. Se laittoi alun perin kiinnostumaan musiikin soittamisesta. Se oli sellainen sen ajan halpissyntikka, jossa oli kaikkia erilaisia ääniä, Ari kertoi.

Ari Koivunen kritisoi kärkkäästi joulun kulutushysteriaa.

– Parempi, että mun ei tarvitse ostaa kenellekään lahjaa, eikä muut osta mulle. Parempi olisi, jos aikuiset ostaisivat itselleen jotain kuin että ostavat toisille jotain, mikä ehkä saattaa kelvata, vain siksi, että jouluna on perinne, että ostetaan lahjoja.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos