Mainos

Anna Abreu lehdelle: Kokeilin alkoholia 15-vuotiaana

02.12.2008 12:39
Laulaja Anna Abreu. (Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva)

Poppari Anna Abreu paljastaa Suosikki-lehdelle pahimmat tekonsa. Hän muun muassa kertoo kokeilleensa alkoholia 15-vuotiaana. Hän myös sanoo ylinopeutta ajamisen olleen hänen pahin rikoksensa.

Anna kertoo olevansa iloinen, että hän jäi alkoholikokeilustaan kiinni äidilleen.

– Muuten en olisi ottanut opikseni, nainen miettii Suosikille.

Hän kertoo olleensa hyvinkin humalassa joskus, mutta ei niin juovuksissa, että muisti olisi mennyt. Anna sanookin, ettei koskaan vedä överikännejä.

– Huono olo ja oksentaminen ovat opettaneet minulle rajani, laulaja toteaa.

Viime vuonna toiseksi Idols-kilpailussa tullut Anna paljastaa myös aloittaneen tupakoinnin hyvin nuorena ja polttaneen monta vuotta. Nainen kertoo päässeensä huonosta tavasta eroon yli vuosi sitten.

– En halua olla huono esimerkki faneilleni, hän perustelee.

Hän myöntää rutanneen autonsa viime kesänä betoniporsaaseen, vaikka pitääkin itseään varmana kuskina. Anna myöntää myös saaneensa sakot ylinopeudesta, mikä onkin ollut hänen pahin rikoksensa.

– Pakko myös tunnustaa, että punaisia päin on tullut käveltyä useamman kerran, Anna kertoo Suosikille.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos