![]() |
Kun laulajatähtönen Anna Abreu oli 10-vuotias, hän oli hengenvaarassa, selviää Annasta julkaistussa kirjassa Aakkoset Annasta öisiin maanteihin (WSOY). Asiasta kertoo Ilta-Sanomat. Terävä mattoveitsi osui vahingossa Annaa valtimoon, mutta nopea toiminta pelasti hänen henkensä.
Annan oli tarkoitus repiä puukolla vanhasta t-paidastaan hihat irti. Anna kertoo kirjassa, että ote lipsahti ja puukko osui valtimoon.
– Veri ruiskusi niin kovalla paineella, että se melkein osui kattoon asti, nainen muistelee.
– Olin aivan varma, että kuolen. Verta tuli niin hirveästi, hän sanoo Ilta-Sanomille.
Anna kertoo, että onneksi hänen vanhempansa oli kotona ja hänet saatiin ambulanssilla sairaalaan. Ranteeseen ommeltiin kahdesta kolmeen tikkiä. Laulajatar sanoo, ettei hänelle jäänyt tapahtumasta traumoja. Ainoastaan verikokeet kauhistuttavat.
– Jos kuulen joutuvani verikokeeseen, alan itkeä välittömästi, Anna toteaa.
(MTV3)
Anna palautetta