![]() |
Idols-sivustolla tänään verkkovieraana ollut Anna Abreun on seurannut poikaystävänsä Panu Larnoksen ex-tyttöystävän Idols-taivalta.
Viime vuonna toiseksi Idols-kisassa selviytynyt Anna on katsonut innolla uutta Idols-kautta. Annan rakkaan Panu Larnoksen ex-tyttöystävä Heidi osallistui tänä vuonna Idolsiin. Heidi nähdään MTV3-kanavan torstaisessa Idols-lähetyksessä.
Annalla ja Panulla on hyvät välit Heidiin.
– Satuin näkemään sen jakson, jossa Heidi oli. En ole sen enempää seurannut hänen taivaltaan, mutta näin kyllä jakson, Anna kertoo MTV3:n Viihdeuutisille.
– Olen pari kertaa nähnyt Heidin. Ei meillä ole mitään riitasuhdetta. Hän on tuttava, Anna jatkaa.
Anna toivoo, että olevansa vielä kymmenenkin vuoden päästä musiikkialalla. Hän arvostaa suomalaisia artisteja.
– Kari Tapio on tehnyt loistavan uran. HIM ja Rasmus ovat myös suosikkejani, Anna kertoo.
Hän ei näe itseään laulamassa iskelmää vaikka arvostaakin suomalaisia iskelmätähtiä.
– En missään nimessä laulaisi iskelmää. Se ei ole minun juttuni, iloinen Anna nauraa.
Katso sekä Annan että hänen poikaystävänsä Panu Larnoksen videohaastattelut perjantaina tältä sivustolta.
Katso mitä kaikkea fanit kysyivät Annalta, kun hän oli verkkovieraana Idols-sivustolla.
Lue myös:
Panu Larnoksen exä tänäänkin Idols-koelauluissa!
Anna palautetta