![]() |
Hard rockin menestysbändi AD/DC julkaisee ensimmäisen studioalbuminsa kahdeksaan vuoteen. Levy nimeltä Black Ice ilmestyy lokakuun lopulla.
Black Ice tarjoilee 15 uutta aussibändin sävelmää. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu on nimeltään Rock'n'Roll Train.
Yhdysvalloissa AC/DC:n uutuus tulee ensin 20. lokakuuta rajoitettuun myyntiin. Levyä saa aluksi vain Wal Mart -kauppaketjusta, Sam's Clubista sekä yhtyeen webbisivun kautta. Bändin levy-yhtiö Columbia ei vastustanut järjestelyä.
AC/DC lähtee esittelemään uuden pitkäsoittonsa antia maailmankiertueella lokakuussa.
(STT-Reuters)
Anna palautetta