![]() |
Kolme kovaa kotimaista kiertää yhdessä lokakuussa Suomea kun The Rasmus, von Herzen Brothers ja Mariko lähtevät kahdeksan kaupunkia kattavalle yhteiskiertueelle.
MTV:n Viihdeuutisten tapaama Mariko oli innoissaan tulevasta kimppakiertueesta.
– Tämä on todella mahtavaa, teemme kuitenkin kaikki niin erilaista musiikkia. Ja nyt pääsemme kaikki esiintymään isoimmille lavoille heilumaan!
Ilta marssittaa lavalle kaikki kolme yhtyettä vuorotellen. Kiertue alkaa 3.10. Seinäjoelta ja päättyy 12.10 Helsingin Kulttuuritalolle.
– Yhteisrundi on ollut pitkäaikainen haave.
Kaunotar kertoi kiertueesta intoilemisensa ohella myös hauskan tapauksen vähän ajan takaa: Ulkomainen toimittaja oli kysynyt Marikolta, että eikös häntä tituleerata Euroopan Madonnaksi?
– Se oli uskomattoman huvittava tilanne... "Euroopan Madonna", Mariko nauraa.
Mariko on tehnyt myös uuden aluevaltauksen dubbaamalla animaatioleffaa. Mistä on kyse, entä oliko Marikolla festarisutinaa? Katso video niin tiedät!
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta