![]() |
Elokuun alussa raiskauksen uhriksi joutuneen Idols-Johannan elämään kuuluu onneksi parempaa – naiselta on nimittäin odotettavissa uutta musiikkia. Ja saattaapa Johanna vilahtaa myös Idolsin uuden tuotantokauden koelauluissakin!
Idolsin viime tuotantokaudella finalistien joukkoon päässyt Johanna kertoo Idols-ohjelman nettisivuilla, että hänestä tullaan kuulemaan vielä tämän vuoden puolella musiikillisissa merkeissä. Muutama biisi on tummaäänisen laulajattaren mukaan jo valmiina ja tällä hetkellä käydään neuvotteluja managerin ja levy-yhtiön kanssa.
– Sen verran voin paljastaa, että musiikki tulee olemaan sellaista, mistä moni varmasti tykkää, vaikka ei heviä kuuntelisikaan, Johanna kertoo.
Idols-rumban jo kahdesti läpikäynyt Johanna vinkkaa vilahtavansa koelauluissa tänäkin vuonna – tosin hieman eri roolissa kuin aiemmin.
– Sen tiedän, että lähden mukaan. Laulamassa minua ei tosin enää nähdä, mutta tukijoukoissa kyllä. Lähden kannustamaan paria kaveriani karsintoihin, Johanna sanoo.
Johanna on kokenut viime aikoina kovia, sillä laulajatar joutui raiskauksen uhriksi elokuun alussa lähtiessään kuusankoskelaisesta karaokebaarista. Johanna pääsi lopulta pakenemaan, mutta hänelle ehdittiin tehdä seksuaalista väkivaltaa. Tapauksessa on tehty sittemmin pidätys.
Lue Johannan haastattelu kokonaisuudessaan Idols-sivuilta
(MTV3)
Anna palautetta