![]() |
Nightwishin laulaja Anette Olzon on paljastanut, että hänellä on uusi poikaystävä. Anetten mies ei ole suomalainen.
– …Minulla on uusi poikaystävä, ja hän on ruotsalainen. Kenenkään ei siis tarvitse vihjailla hänen olevan joku Nightwishin jäsenistä, Anette kertoo Suosikissa.
Hän kertoo lehden haastattelussa myös kokemuksistaan huippusuositun bändin uutena laulajana. Nightwish-pesti ei ole ollut Anettelle pelkkää ruusuilla tanssimista. Hänen mukaansa tiukat aikataulut ja lukuisat haastattelut sekä kuvaukset ovat repineet hänen hermojaan riekaleiksi.
– Ei ole tavatonta, että kuulen haastattelusta tai valokuvaussessiosta vain vähän ennen niiden alkamista.
– Hetkittäin tilanne on vain mennyt yli, ja olen saanut esimerkiksi paniikkikohtauksia, Anette selvittää Suosikissa.
Myös se, että hän on bändin ainoa nainen, ottaa toisinaan voimille.
– Olen kertonut bändin kavereille avoimesti kaikista mieltäni vaivaavista jutuista. Esimerkiksi siitä, että tunnen välillä kiertueella oloni yksinäiseksi, koska olen porukan ainoa tyttö, laulajatar tilittää haastattelussa.
(MTV3)
Anna palautetta