![]() |
Poppari Kylie Minoguella, 40, on huhuttu jo pidemmän aikaa olleen säpinää leffaohjaaja Alexander Dahmin kanssa.
Kylien ja miekkosen suhdehuhut saivat uutta vettä myllyynsä, kun Dahm lensi varta vasten Lontooseen katsomaan popparin O2 Arenalla järjestettyä keikkaa.
– Alex seisoi konsertin ajan ehkä metrin etäisyydellä Kyliestä. Sitä paitsi hänellä oli videokamera, jolla hän nauhoitti koko show'n. He ovat selvästikin hyvin läheisiä, paikan päältä kerrottiin brittilehti Sunday Mirrorille.
Romanssihuhut alkoivat pyöriä kaksikon ympärillä jo viime vuoden maaliskuussa, kun duo lomaili yhdessä Alexander Dahmin kotimaassa Chilessä. Tuolloin Kylie väitti kivenkovaan heidän olevan "vain ystäviä", mutta juorut johtivat yhtä kaikki Dahmin silloisen avioliiton rikkoutumiseen.
Kylien ystäväpiiriin kuuluva lähde korosti kuitenkin Mirrorille antamassaan haastattelussa, että kyseessä on tosiaan yhä pelkkä ystävyyssuhde.
– Kylie kutsui Alexanderin konserttiinsa sen vuoksi, että he ovat puhuneet keskenään niin paljon kyseisestä show'sta. Kylie ajatteli kutsua Alexanderin siis paikan päälle, jotta hän kuulisi tältä ystävän mielipiteen.
(MTV3)
Anna palautetta