Mainos

Olli Lindholm ei huolisi Petteri Ahomaata lavalle

29.05.2008 16:45
Olli Lindholm ja Suvi Teräsniska Viihdeuutisten haastattelussa

Yön laulaja Olli Lindholm on ottanut 19-vuotiaan laulajan Suvi Teräsniskan suojiinsa. Parin yhteistyö alkoi, kun kova Yö-fani Suvi otti Olliin yhteyttä bändin vieraskirjan kautta.

– Esittelin itseni ja kerroin, että tykkään laulaa ja että olisi tosi kiva päästä Yön keikalle joskus laulamaan. Olli vastasi siihen, että jos uskallat tulla, niin tule vaan., Suvi kertoo.

– Minulla oli silloin hyvä päivä viikosta, Olli nauraa vieressä.

Kun Olli ja Suvi olivat vaihtaneet muutaman sähköpostin, päätti Yön nokkamies päästää nuoren laulajattaren lavalle. Pian Olli huomasikin, että Suvi on kova tekijä.

Lopulta Suvi päätyi Yön konserttisalikiertueelle. Suvi on todellinen poikkeus, sillä ihan ketä tahansa Olli ei bändinsä kanssa esiintymään päästä. Asiat ovat rullanneet siihen malliin, että Suvin esikoisalbumi Särkyneiden sydänten tie julkaistaan kesäkuun 11. päivä.

– Minä suhtaudun musiikkiin vakavasti. Jos joku polttariporukka kysyisi, pääseekö se jossain Mummo Ankka -asusteissa lavalle, niin ei onnistuisi.

– Tai joku julkkis. Joku Petteri Ahomaa kun pyytäisi päästä heilumaan, sanoisin ettei se käy, Olli vakuuttaa.

Katso Ollin ja Suvin haastatteluvideo täältä!

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos