Mainos

Genen naisseikkailuissa tarkistamisen varaa?

28.05.2008 14:29
Gene Simmons vauhdissa (Kuva: Tomi Natri

Kiss on tunnettu myös yhtyeenä, joka osaa juhlia. Pitkä ura on tuonut kuitenkin tullessaan paitsi mahtavan maineen, myös hitusen järkeä päähän.

– Tykkäämme edelleen pitää hauskaa ja käydä shown jälkeen ulkona. Olemme kuitenkin tehneet tätä niin kauan ja esiintymisiä on niin paljon, että jotain rajaa on pakko pitää, yhtyeen kitaristi Tommy Thayer tunnustaa.

– Olemme tajunneet, että itsestään pitää pitää huolta. On pakko olla fiksu ihan ammattiakin ajatellen, hän jatkaa.

Gene Simmonsin hurja maine naistenkaatajana on edelleen voimissaan – erään arvion mukaan Simmons olisi kellistänyt vuosien mittaan yli 4 600 naista!

– Hehe, me olemme tehneet uramme aikana noin 2 000 keikkaa ja vuodessa on vain 365 päivää, joten siitä voi laskea jotain, Tommy virnistää.

– Oli miten oli, me rakastamme Geneä siitä huolimatta, Tommy ja rumpali Eric Singer julistavat.

"Suomella on erityinen paikka sydämissämme"

Yhtye on innoissaan siitä, että Suomen kokoisessa maassa Kiss myi lippunsa loppuun ennätyksellisessä kuudessa minuutissa. Kahden ison konsertin suksee ja suomalaisten Kiss-uskollisuus lämmittävät erityisesti Tommyn ja Ericin sydämiä.

– Meillä on ollut täällä aina hyvä olla. Suomi on ollut aina yksi erityispaikoista meille, enkä sano tätä vain muodon vuoksi, Tommy painottaa.

Kiss-fanien lojaalius yhtyettä kohtaan koko Skandinaviassa on kaksikon mukaan ainutlaatuista.

– Varsinkin Suomessa ja Ruotsissa on niin paljon hyviä muusikoita, jotka ovat ottaneet vaikutteita Amerikan länsiosien rock-kulttuurista. Ilmeisesti olemme pystyneet myös inspiroimaan heitä, Eric puntaroi.

Katso video: Jatkoilla Kimin kanssa – Kiss paljastaa

Lue myös: Kiss: Olemme Kimin kanssa kuin yhtä perhettä

Katso video: Genellä jopa 4000 naista?

Katso kuvat: Kiss hurmasi Helsingissä

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos