![]() |
Teräsbetonin esiintyminen Euroviisuissa on huomioitu myös suuressa metallimusiikin onlinejulkaisussa Blabbermouth.netissä. Sivustolla virinneen keskustelun perusteella eurooppalaisten metallidiggarien mielestä sankarihevareiden biisi oli hyvä, mutta markkinointikampanja ontui – ainakin Lordin kampanjointiin verrattuna.
Tuhansia lukijoita keräävän metallisivuston lukijoiden mielestä Teräsbetonin euroviisuesitys ja -kappale olivat melkein yhtä vakuuttavia kuin Lordin parin vuoden takainen Hard Rock Hallelujah, mutta bändi ei onnistunut aktivoimaan hevikansaa äänestämään itseään. Kommenttien perusteella esimerkiksi Lordin siivittikin voittoon hyvän kappaleen ohella juuri tehokas markkinointikoneisto, metallikansaa aktivoineet I vote Lordi -kampanjat ja erinäiset äänestysbileet, joita Teräsbetonilla ei nähty.
Blabbermouthin.comin lukijoita kuitenkin miellytti edelleen Suomen viisuedustajien hevilinja. Erään kommentoijan mielestä Suomen ei kuitenkaan olisi pitänyt lähettää viisuihin välttämättä "räkänokka" Teräsbetonia – hevimusiikin veteraanejakin kun maastamme löytyy. Kyseinen lukija olisikin toivonut näkevänsä lavalla ennemmin vaikkapa Sentencedin. Toinen taas toivoi ensi vuoden edustajaksi Children of the Bodomia.
(MTV3)
Anna palautetta